Eurooppa-neuvostossa viime viikolla hyväksytty tukiratkaisu Ukrainan auttamiseksi on herättänyt voimakkaita mielipiteitä ja arvosteluakin. Alun perin Suomi pyrki muiden Pohjoismaiden ja Saksan tavoin siihen, että Ukrainalle suunnattu tuki rahoitettaisiin suoraan Venäjältä jäädytetyillä varoilla.

Lopullinen kompromissi kuitenkin muotoutui toisenlaiseksi: Ukrainalle myönnetään noin 90 miljardin euron laina, jonka takaisinmaksu kytkeytyy Venäjän vastuuseen sodan aiheuttamista vahingoista. Mikäli Venäjä ei maksa korvauksia, EU voi kattaa lainan Venäjän jäädytetyillä varoilla. Lienee melko selvää, että Venäjä ei tule näitä korvauksia vapaaehtoisesti maksamaan. Saavutettua ratkaisua on kutsuttu myös käänteiseksi sotakorvauslainaksi. Kompromissin avulla saatiin myös jäädytetyt varat aidosti osaksi EU-tason poliittista keskustelua.

Vaikka lopputulos on herättänyt kritiikkiä, neuvotteluista olisi voitu astella vielä karmeammallakin tavalla ulos: yhteistä päätöksentekoa systemaattisesti halvaannuttavat jäsenvaltiot, etunenässä Unkari, Tšekki, Slovakia ja tässä tapauksessa selkärangaton Belgia, olisivat voineet vesittää lopputulosta huomattavasti enemmänkin. Venäjän mittava propaganda jäädytettyjen varojen käyttämisen riskeistä ja koston kierteestä upposi. Pahimmillaan ei olisi saatu minkäänlaista sopua, jolloin Ukraina ei olisi saanut varmuutta lähivuosien rahoituksesta. Tämä olisi ollut mittava voitto Venäjälle ja viesti Euroopan epäyhtenäisyydestä ja kyvyttömyydestä, mikä olisi varmasti vaikuttanut myös USA:n johdon näkemyksiin. ”Jos Eurooppa ei ole valmis tukemaan Ukrainaa, miksi USA tekisi mitään?” Tätä taustaa vasten saavutettu kompromissi oli käytännössä paras mahdollinen ratkaisu.

Onnistumisesta kertoo myös se, että Kremlin ulostuloista paistaa selvä hermostuneisuus siitä, että Ukrainan tuen jatkuminen kyettiin Venäjän kovista ponnisteluista huolimatta varmistamaan vuosiksi eteenpäin. Ukrainan näkökulmasta ratkaisevaa ei ole se, mistä tuki muodollisesti tulee, vaan se, että rahoitus on ennakoitavaa ja riittävän pitkäjänteistä.

Jotkut ovat tosiaan olleet pettyneitä siitä, että Suomen kaikki tavoitteet eivät toteutuneet neuvotteluissa. Kannattaisi muistaa, että EU:n päätöksentekorakenne on sellainen, ettei Suomi, eikä edes suuri jäsenvaltio kuten Saksa tai Ranska, voi yksin sanella Ukrainan tukemisen ehtoja tai muotoa. Neuvottelujen lopputulokset EU:ssa perustuvat väistämättä kompromisseihin, ja täydellisesti Suomen tavoitteita vastaava lopputulos on harvoin mahdollinen. Valitettavasti tämä päätös on yksi osoitus lisää siitä, kuinka osa EU:n jäsenmaista ei tosipaikan tullen ole valmis ottamaan taloudellista riskiä Ukrainan tukemiseksi, vaikka kyse on koko maanosamme etulinjasta.

Isossa kuvassa Suomen linja on ollut jo pitkään johdonmukainen: Ukrainaa on tuettava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Nyt saavutettu ratkaisu heijastaa tätä tavoitetta niissä rajoissa, jotka ovat mahdollisia EU:n sisäinen dynamiikka huomioon ottaen. Kompromissin vastustaminen olisi ollut strategisesti erittäin riskialtista, sillä se olisi voinut luoda kuvan Suomesta Ukrainan tukea jarruttavana jäsenvaltiona – juuri nyt, kun yhtenäisyys on ratkaisevan tärkeää.

Viime viikon päätös on yksi monista kuluneen vuoden tapahtumista, jotka ovat korkeista odotuksista huolimatta aiheuttaneet välillä pettymyksiä. EU:n sisäinen hajaannus Ukrainan tukemisen suhteen ei ole valitettavasti katoamassa, ja Venäjän vaikutusyritykset sekä lännen sisäiset poliittiset jännitteet muodostavat jatkossakin merkittävän riskin. Jokainen mustavalkoiseksi epäonnistumiseksi maalattu päätös pelaa Venäjän pussiin ja vahvistaa Kremlin narratiivia siitä, että Eurooppa on valmis jättämään Ukrainan yksin. Kannattaa muistaa, että neuvotteluissa lähdettiin hakemaan kiitettävää ja saatiin vaikeuksista huolimatta hyvä. Tällä Ukraina jatkaa taistelua ja Venäjän vaikeudet vain kasvavat.

Paras vastaus Eurooppa hajottaviin voimiin on se, että Suomi pysyy jatkossakin ulkopoliittisesti yhtenäisenä, suhtautuu hybridivaikuttamiseen aitona uhkana muiden joukossa, ja osoittaa pitkäjänteisen ja johdonmukaisen tukensa Ukrainalle. Venäjän keskeinen tavoite on murentaa eurooppalaista yhtenäisyyttä ja lisätä epäluottamusta. Tähän paineeseen suomalaiset eivät saa taipua.