Venäjä on yli kolme vuotta kestäneen Ukrainan ”erikoisoperaation” aikana siirtynyt sotatalouteen korvatakseen asevoimiensa kärsimät massiiviset materiaalitappiot. Samalla Venäjä on yhä aktiivisemmin uhannut länttä vastatoimilla rankaisuna Ukrainan tukemisesta.

Turhautunut Putin on maalaillut puheissaan Ukrainan sodan olevan osa lännen vastaista kamppailua, missä länsi yrittää tuhota Venäjää. Putinin puheet eivät läntisten tiedustelulähteiden arvioiden mukaan ole pelkkää propagandaa. Useat eri länsimaiset tiedustelupäälliköt ovat arvioineet, että Ukrainan sodan päättymisen jälkeen Venäjä on valmis haastamaan länttä jopa sotilaallisesti, heti kun se on saanut korvattua Ukrainan sodan

aiheuttamat tappiot asevoimilleen

Aikaisempia arvioita 5-10 vuoden palautumisajasta on viime kuukausina tarkennettu 3-5 vuoteen. Eräiden arvioiden mukaan Venäjä saattaisi hyökätä Baltiaan jopa vain kaksi vuotta Ukrainan sodan päättymisen jälkeen, etenkin jos Putin voittaa Ukrainassa.

Lännen uhmaaminen on Venäjän voimavaroilla suuri haaste, mutta Putin on arvaamaton diktaattori, joka pystyy ottamaan suuria riskejä ja uhraamaan omia sotilaitaan massamaisesti. Uhkan todennäköisyys riippuu suuresti Venäjän sotilaallisesta voimasta, joka on kulunut Ukrainassa pahasti. Mikä on sitten Venäjän palautumiskyky? Kuinka nopeasti Venäjä pystyy korvaamaan tappionsa ja jopa kasvattamaan sotilaallista voimaansa? Sitä arvioitaessa pitää ensin tarkastella miten Venäjän sotateollisuuden kyky on kasvanut viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana.

Tuotannon perusta kuntoon

Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto teki pahoja virhearvioita ja aliarvioi Ukrainan puolustuskyvyn ja tahdon pahasti, mikä johti nöyryyttäviin tappioihin ja vetäytymiseen

Pohjois-Ukrainasta keväällä 2022.

Venäjällä tunnistettiin kuitenkin nopeasti, että edessä oli pitkä sota, joka vaati mittavia henkilöstö- ja sotamateriaaliresursseja. Korjaavat toimenpiteet aloitettiin huomattavasti nopeammin kuin mitä lännessä tehtiin puolustusteollisuuden kyvyn kasvattamiseksi. Tätä helpotti se, että Venäjällä oli olemassa suunnitelmat sotateollisen kyvyn kasvattamiseksi suursotatilanteessa, päinvastoin kuin Ruususen unta nukkuneessa Euroopassa.

Venäjän valtio kasvatti nopeasti puolustusbudjettia ja lisäsi sotateollisuuden tilauskantaa. Vuonna 2024 jo lähes 7% bruttokansantuotteesta ja 40% valtion menoista meni asevoimille, materiaalihankkeiden osuuden ollessa huomattavan suuri. Vuonna 2024 materiaalihankintaan käytettiin jo lähes 40 miljardia euroa, ostovoimakorjattuna yli 120 miljardin euron edestä. Sotateollisuuden tuotantokyvyn nopeaksi kasvattamiseksi Venäjän valtio takasi teollisuudelle investointitukea ja lainoja, mikä mahdollisti uusien tuotantolinjojen nopean avaamisen.

Sotateollisuuden kasvattamista tuettiin lainsäädännöllä. Heinäkuun 6.päivä 2022 Venäjän parlamentti hyväksyi joukon etukäteen valmisteltua lakeja Venäjän puolustuksen, sotateollisuuden ja julkisten hankintojen muuttamiseksi sota-aikaan soveltuviksi. Uudet lait mahdollistivat siviiliteollisuuden muuttamisen sotamateriaalituotantoon, sekä ottamaan käyttöön reservissä pidettyjä tuotantolinjoja. Samalla otettiin käyttöön valtion strategisten materiaalien reservejä, joita oli varattu sotamateriaalin tuotantoon. Sotateollisuuden työntekijöiden osalta lait mahdollistivat henkilöstön lomien peruuttamisen ja työajan pidentämiseen 12 tuntiin päivässä, kuutena päivänä viikossa pyhäpäivät mukaan lukien.

Muitakin määräyksia astui voimaan, jotka muun muassa määräsivät yhtiöitä toimittamaan materiaaleja ja palveluita sotateollisuuden tarpeisiin ja mahdollistivat valtion hintasäätelyn sotamateriaalin osalta. Venäjän sotateollisuudessa oli ennen hyökkäystä töissä noin 2 miljoonaa ihmistä. Uudet lait mahdollistivat valtion määräysvallan yli 4000 sota- ja siviilieollisuuden yhtiössä ja tutkimusorganisaatiossa, joissa työskenteli yhteensä noin 4,5 miljoonaa ihmistä.

Perheenjäsenet mukaan lukien noin 10% Venäjän väestöstä oli siten vuoden 2022 lopulla sitoutunut valtion sotateollisuuteen. Sittemmin määrä on vain kasvanut. Ensimmäisen puolentoistavuoden aikana sotateollisuuden työntekijämäärä kasvoi 520.000 hengellä. Haasteita aiheutti se, että asevoimien tappioiden kasvaessa tappioita korvattiin houkuttelemalla ihmisiä rekrytoitumaan asevoimiin suurilla korvauksilla.

Tämä aiheutti sotateollisuudelle mittavaa työvoimapulaa, jota on korvattu muun muassa rekrytoimalla opintojen loppusuoralla olevia yliopisto-opiskelijoita. Tämän lisäksi alettiin pakkorekrytoimaan vankeja. Vuoden 2024 toukokuussa sotateollisuudessa työskenteli jo noin 34.000 vankia, ja määrää ollaan kasvattamassa aina 80.000:een. Tämän lisäksi on rekrytoitu työvoimaa ulkomailta, muun muassa Pohjois-Koreasta.

Siltä varalta, että nämä toimenpiteet eivät riitä, Venäjällä valmistellaan uusia lakeja, jotka mahdollistaisivat tarvittaessa ihmisten pakkomobilisaation sotateollisuuden tarpeisiin. Lännen asettamat pakotteet toivat alussa haasteita läntisten komponenttien ja työkalujen saannissa, mutta varsin nopeasti luotiin hankintakanavia sanktioiden kiertämiseksi kolmansien maiden kautta. Lisäksi alettiin hankkimaan yhä enemmän materiaaleja kumppaneilta. Arvioiden mukaan 2025 alussa Kiina toimitti jo 20:een venäläiseen sotateollisuuden tehtaaseen työstökoneita, kemikaaleja, ruutia ja komponentteja.

Sanktioiden kiertämistä helpotti monien länsimaiden riippuvuus Venäjän ydinpolttoaineesta ja ydinvoimalateknologiasta. Tämän takia Venäjän valtion omistama Rosatom yhtiö pystyi jatkamaan kauppaa lännen kanssa, joka toi esimerkiksi vuonna 2023 noin 15 miljardia euroa käytettäväksi Venäjän sotakassaan. Tämän lisäksi ydinsektorin sanktioiden puuttuminen mahdollisti Venäjälle muun muassa mikroelektroniikan hankinnat, joita voitiin hyödyntää Venäjän sotateollisuudessa.

Venäjä onkin kyennyt merkittävästi lisäämään sotateollisuuden kapasiteettia, avaamaan uusia tuotantolinjoja sekä muuttamaan siviilituotantoa sotilastuotannoksi. Ammustuotannon kannalta on tärkeää, että Venäjä oli jo ennen hyökkäystä merkittävä räjähteiden tuottaja. Tätä kykyä on kasvatettu investoimalla miljardeja teollisuuden modernisointiin ja uuden kemianteollisuuden rakentamiseen. Muun muassa ruudin valmistamiseen tarvittavan nitroselluloosan tuotantoa ollaan kasvattamassa 60-70%.

Tuotannon kasvu

Venäjän vanhenevasta työvoimasta ja korruptiosta kärsineen aseteollisuuden tuotantokyky oli suuresta koosta huolimatta ennen hyökkäystä suhteellisen vaatimaton, perustuen osin vanhan varastokaluston modernisointiin. Vuosina 2011-2018 sotateollisuus tuotti vuosittain noin 10 pitkän ja keskipitkänkantaman ilmatorjuntaohjuspatteristoa, 40 uutta ja 40 modernisoitua hävittäjäkonetta, 25 taistelu- ja 40 kuljetushelikopteria, 180 modernisoitua panssarivaunua, 300 uutta ja 340 modernisoitua kuljetus- tai rynnäkköpanssarivaunua sekä 60 panssarihaupitsia ja raketinheitintä ja 25 modernisoitua tykkiä.

Pitkän kantaman ohjusten tuotanto oli myös rajallista. Vuosituotanto oli keskimäärin noin 50 Iskander-tykistöohjusta ja 175 erityyppistä risteilyohjusta. Tykistön ja raketinheittimistön ammuksia ja raketteja tuotettiin noin 1,3-1,5 miljoonaa kappaletta, joista noin 0,5 miljoonaa

oli vanhempia neuvostoaikaisia ammuksia, joita kunnostettiin teollisesti.

Nämä tuotantomäärät olivat riittämättömiä tappioiden korvaamiseen, mutta Venäjällä oli etenkin maavoimien kaluston osalta valtavat liikekannallepanovarastot, joissa oli arviolta yli 12.500 panssarivaunua, 14.500 muuta panssariajoneuvoa, yli 22.000 tykkiä ja kymmeniä miljoonia tykistön ammuksia. Tämä materiaali oli kuitenkin valtaosin niin huonokuntoista, että se edellytti teollista korjausta kaluston ja materiaalin taistelukyvyn palauttamiseksi.

Tuotannon kasvattamisessa Venäjä panostikin heti alussa laadun sijasta määrään. Uusimmat projektit kuten SU-57 ”häivehävittäjän”, T-14 Armata panssarivaunun ja uuden panssariajoneuvoperheen rakentaminen keskeytettiin. Painopiste laitettiin varastomateriaalin kunnostamiseen. Kaluston korjauskykyä kasvatettiin ja vuonna 2024 Venäjä kykeni tuottamaan asevoimille 1500 panssarivaunua, 2800 kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua ja satoja tykkejä.

Uustuotantoa tästä oli vain noin 15-20%, loppujen ollessa jopa 60-70 vuotta vanhaa kalustoa. Ilmavoimille kyettiin tuottamaan noin 30 hävittäjäkonetta ja yli 100 helikopteria. Maavoimien kalustotuotantoa on saatu kasvatettua merkittävästi ja se on mahdollistanut osin tappioiden

korvaamisen. Tähän on tosin päästy vain pienentämällä kalustotappioita säätelemällä panssari- ja lentokaluston käyttöä rintamalla helposti uhrattavan jalkaväen kustannuksella.

Venäjän merivoimien rakennusohjelmat ovat olleet vaikeuksissa jo vuodesta 2014 alkaen, kun Venäjä menetti Ukrainan puolustusteollisuuden alihankkijat, jotka olivat muun muassa tärkeitä propulsiojärjestelmien tuottajia. Käytännössä kaikki suuremmat laivanrakennusohjelmat ovat vuosikausia myöhässä ja esimerkiksi sukellusvenetuotannon tavoitteet on puolitettu. Tuotantoa

on kyetty lisäämään erilaisten tuki- ja huoltoalusten osalta, mutta taistelualuksia tuotetaan hitaasti. Niiden aseistus ja propulsiojärjestelmät arvioidaan myös aikaisempaa heikommiksi.

Venäjän maavoimien kokoa on kuitenkin kasvatettu merkittävästi, jolloin kalustoa ei riitä kaikkien joukkojen varustamiseen edes vanhemmalla panssarikalustolla. Venäjällä on rintamilla jo noin 640.000 sotilasta, 3400 panssarivaunua, 7600 kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua ja yli 5000 tykkiä ja raketinhetintä. Kalustoa on siten pääpiirtein yhtä paljon kuin hyökkäyksen alussa, mutta joukkojen määrä on kolminkertaistunut. Panssarikaluston sijaan joukkoja varustetaankin suojaamattomalla siviilikalustolla kuten henkilö- ja maastoautoilla, mönkijöillä, moottoripyörillä ja jopa golfkärryillä ja sähköskoottereilla. Tykistö on yhä enemmän vanha vedettävää tykistöä.

Ampumatarvikepuolella Venäjällä on mennyt paremmin. Venäjä kykeni merkittävään ammus- ja ohjustuotannon kasvattamiseen. Vuonna 2024 Venäjä tuotti jo 2300 pitkän

kantaman Iskander tykistöohjusta sekä Kalibr- ja KH-risteilyohjusta. Shaheed-lennokkeja tuotettiin 10.000, erilaisia drooneja yli 800.000 kappaletta ja ilmavoimien liitopommeja noin 42.000 tuhatta. Tykistön ammustuotanto on kasvanut 3,2 miljoonaan kranaattiin vuodessa.

Tänä vuonna tuotannon arvioidaan olevan jo 2500 tykistö- ja risteilyohjusta, 16.000 lennokkia, 1,5 miljoonaa droonia, 72.000 liitopommia ja 3,6 miljoonaa tykistön ammusta. Tykistön ammuksia tuotetaan silti alle puolet tarpeesta, mutta puutetta on korvattu Pohjois-Korean tuottamilla ammuksilla. Jopa 60% rintamalla käytetyistä ammuksista tulee jo Koreasta. Iran on puolestaan tukenut lennokkien tuotannossa. Kiina on lisännyt viime aikoina tukeaan Venäjälle, ja toimittaa maahan tuotantovälineiden lisäksi muun muassa kaupallisia drooneja, joita on helppo modifioita sotilaskäyttöön. Rintamilla on nähty myös kiinalaisia droonitorjuntajärjestelmiä.

Kaikki ei kuitenkaan mene hyvin. Tuotetun ja ulkomailta hankitun kaluston laadussa on puutteita. Venäjän joukoilla on pulaa sotilaiden henkilökohtaisesta materiaalista ja tietyistä erikoisvälineistä. Puolustusministeriö keskittyy päämateriaaliryhmien hankintoihin, jolloin pien- ja erikoismateriaalia ei tuoteta tilausten puutteessa riittävästi. Joukoilla on pulaa muun muassa pimeänäkövälineistä, viestivälineistä ja elektronisen sodankäynnin materiaalista.

Venäjän sotateollisuus on tällä hetkellä ilmeisesti lähellä maksimikapasiteettia ja kykyä kapasiteetin nopeaan kasvattamiseen ei enää juuri ole. Kyky uusien kehittyneiden asejärjestelmien kehittämiseen ja tuottamiseen on myös heikko. Venäjän taloudessa on lisäksi monia epävarmuustekijöitä lähivuosina, jotka voivat heikentää sotateollisuuden tuotantokykyä lähivuosina.

Venäjän asevoimien nykytila

Sotimiseen tarvitaan tietenkin myös sotilaita. Venäjä on kyennyt mittavilla rahallisilla panostuksilla nostamaan uusien sotilaiden rekrytoinnin tasolle, joka riittää tappioiden korvaamiseen. Viime vuonna Venäjä rekrytoi noin 440.000 sotilasta, tappioiden ollessa noin 320.000. Tämän vuoden aikana on jo rekrytoitu noin 150.000 sotilasta, tappiot ovat kuitenkin olleet alkuvuodesta suurempia.

Venäjän maavoimat ovatkin tällä hetkellä määrällisesti suuremmat kuin ennen hyökkäystä. Joukkojen taso on kuitenkin selvästi heikompi, pääosan henkilöstöstä ollessa huonosti koulutettuja uusia sotilaita. Suuret upseeritappiot vaikeuttavat sekä rintamajoukkojen johtamista, että uusien joukkojen kouluttamista.

Droonien käytöstä ja torjunnasta on asevoimissa sentään saatu merkittävästi kokemusta. Maavoimien kaluston taso on kuitenkin osin romahtanut, kaluston ollessa pääosin vanhaa varastokalustoa, eikä sitäkään tarpeeksi. Ammuksia on riittävästi ja droonien määrä on merkittävässä kasvussa. Venäjän asevoimien maakomponentti kykenee siten Ukrainan sodan kaltaiseen kulutussotaan, mutta ei nykyaikaiseen liikesodankäyntiin.

Ilmavoimia on säästetty, mutta tappioiden ja kaluston kulumisen takia ne lienevät määrällisesti ja kalustollisesti hieman heikommat kuin ennen vuotta 2022. Tiettyjä menetettyjä

suorituskykyjä, kuten kahta A-50 tutkakonetta, kolmea IL-20 komentopaikkakonetta ja viittä TU-22M strategista pommittajaa ei ole kyetty korvaamaan. Strategisten pommittajien tappiot ilmeisesti lisäksi kasvoivat merkittävästi Ukrainan 1.6.2025 tekemissä drone-iskuissa.

Venäläiset lentäjät ovat saaneet paljon lentotunteja ja kokemusta etenkin maavoimien tukemisesta, ja ilmavoimien kyky maavoimien tukemiseen liitopommeilla on kasvanut merkittävästi. Ilmavoimilla ei ole kuitenkaan kykyä ilmanherruuden tai edes ilmaylivoiman voittamiseen nykyaikaista vihollista vastaan.

Venäjän merivoimat ovat pääosin koskemattomat, pois lukien Mustanmeren laivasto, joka on menettänyt noin kolmanneksen aluksistaan. Mustanmeren laivaston tappiot kyetään lähivuosina korvaamaan, mutta kokonaisuutena merivoimien suorituskyky ei kasva merkittävästi.

Venäjän tavoitteet

Venäjä pyrkii jatkamaan Ukrainan sotaa nykyisellä tasolla, osin jopa nostamaan intensiteettiä ja materiaalin kulutusta Ukrainan puolustuskyvyn kuluttamiseksi. Samalla Venäjä pyrkii

jo varautumaan yhteenottoon lännen kanssa kasvattamalla sotateollisuuden tuotantoa ja luomalla asevoimille strategisia reservejä.

Venäjän asevoimissa on tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa sotilasta. Tavoitteena on kasvattaa asevoimat jopa 2,3 miljoonaan sotilaaseen 2030 mennessä. Eräiden arvioiden mukaan Venäjä kokoaa strategisia reservejä pitämällä noin 20% rekrytoiduista sotilaista Venäjällä koulutuksessa. Näiden varustamiseksi sotateollisuuden uustuotanto, noin 200 panssarivaunua ja 400 kuljetusja rynnökköpanssarivaunua vuodessa, siirretään strategisen reservin joukoille. Reservijoukoille menee uusia T-90M panssarivaunuja, kun rintamajoukot saavat vain vanhoja varastoista korjattuja kalustoa, jos sitäkään.

Ammustuotantoa pyritään edelleen kasvattamaan niin tykistön ammusten kuin liitopommien, lennokkien ja droonien osalta. Ohjustuotannossa kunnianhimoisena tavoitteena on tuottaa 2030 jopa 10.000 Iskander-tykistöohjusta ja risteilyohjusta vuodessa. Tähän ei välttämättä päästä, mutta jo nyt osa pitkän kantaman ohjustuotannosta menee strategiseen reserviin, kaikkia ei käytetä Ukrainassa.

Venäjän asevoimien suorituskyvyn palautumisen nopeutta ei ole helppo arvioida, koska se riippuu hyvin monista tekijöistä. Kuinka pitkään sota Ukrainassa jatkuu syöden Venäjän asevoimia? Kuinka pitkään länsimaat pitävät yllä sanktioida vaikeuttaen Venäjän sotateollisuuden tuotantovälineiden ja komponenttien hankintaa sekä heikentäen Venäjän valtiontaloutta merkittävästi? Kuinka pitkälle Kiina on valmis menemään Venäjän sotateollisen kyvyn tukemisessa?

Euroopan kannalta vaarallisin aika lienee presidentti Trumpin valtakausi vuoden 2029 alkuun. Vaikka mitään vakavampia merkkejä ei ole nähtävissä USA:n Naton yhteiseen

puolustukseen sitoutumisen heikkenemisestä, on Trump kuitenkin lännen puolustuksen kannalta heikko lenkki. Jos Putin haluaa länttä haastaa, se todennäköisimmin tapahtuisi

Trumpin ollessa virassa.

Muutamia karkeita arvioita Venäjän asevoimien suorituskyvyn palautumisesta voidaan tehdä. Keskeisintä on se, kuinka pitkään Ukrainan sota jatkuu. Jos Ukrainan sota loppuu tämän vuoden aikana ja pakotteista luovutaan nopeassa aikataulussa, Venäjällä on edelleen varastokalustoa tappioiden korvaamiseen ja uusien joukkojen varustamiseen.

Maavoimien osalta Venäjä kykenisi noin kahdessa vuodessa varustamaan joukot määrällisesti tyydyttävälle tasolle, tosin pääosin vanhalla heikon suorituskyvyn omaavalla kalustolla. Koska uustuotantoa on vähän ja sen nostaminen haastavaa, laadullisesti joukkojen tason nostaminen edes vuoden 2022 tasolle vaatii huomattavasti enemmän aikaan, yli 5 vuotta. Venäjän maavoimien kyky haastaa NATO:a muuta kuin Ukrainan kaltaisessa kulutussodassa on siten heikko 2020-luvulla.

Ilmavoimien osalta kaluston määrä kyettäisiin todennäköisesti pääpiirtein säilyttämään, kaluston suorituskyvyn jäädessä länsikalustoa heikommaksi. Venäjän ilmavoimat jäisivät selkeästi Naton ilmavoimia heikommiksi, eikä niillä olisi kykyä lännen ilmaylivoiman kiistämiseen, jolloin kyky maavoimien tukemiseen olisi heikko.

Merivoimien osalta Mustanmeren laivaston tappioita ei kyettäisi korvaamaan täysimääräisesti ja kokonaisuutena Venäjän merivoimat ovat merkittävästi heikommat kuin Naton merivoimat.

Pitkän kantaman vaikuttamisessa Venäjällä on selkeä määrällinen ylivoima. Venäjä kykenee tuottamaan ohjuksia paljon enemmän kuin lännessä tuotetaan. Toisaalta Venäjän asevoimien selkeästi heikompi maalittamiskyky ja ilma-alivoima ei mahdollista suorituskyvyn täysimääräistä hyödyntämistä.

Jos sota Ukrainassa jatkuu puolestaan vuoden 2026 lopulle kuluttaen varastomateriaalin loppuun, ja länsi pitää pakotteet voimassa, Venäjän asevoimien suorituskyvyn nostaminen edes määrällisesti vuoden 2022 tasolle siirtyy 2020-luvun lopulle ja jää tavoitteistaan.

Venäjän kyky vakavasti haastaa länttä sotilaallisesti jopa Putinille edullisessa tilanteessa, jossa Ukrainan sota päättyisi tänä vuonna, on siten rajallinen. Toisaalta se ei tarkoita, etteikö haastaminen olisi mahdollista. Rajoitettu hyökkäys pienempään Nato-maahan lännen yhtenäisyyden testaamiseksi on täysin mahdollista jo parin vuoden sisään.

Lännessä on syytä ymmärtää, että Putinin tavoitteet Euroopan turvallisuusrakenteiden muuttamisesta Venäjälle edullisiksi eivät ole muuttuneet mihinkään. Ukrainan sota on hänelle vasta ensimmäinen erä, ja toista erää jo valmistellaan. Venäjän tavoitteena on luoda kyky haastaa Eurooppa sotilaallisesti niin pian kuin mahdollista. Venäjällä valmistellaankin jo uutta varusteluohjelmaa vuosille 2027-2036, joka on kooltaan noin 650 miljardia euroa.

Tosiasia myös on, että Venäjä on jo siirtynyt sotatalouteen kun lännessä vielä asiaa vasta valmistellaan. Jos Venäjän teollisuuden rahoitus, raaka-aineet, komponentit ja työkalut kyetään turvaamaan, Venäjä kykenee mittavaan sotamateriaalin tuotantoon ja haastamaan länsimaiden

tuotannon määrässä.

Uusien länsimaisiin verrattavien kehittyneiden asejärjestelmien kehittäminen ja tuottaminen on kuitenkin haastavaa. Ulkopuolinen tuki voi kuitenkin muuttaa asetelmaa. Jos Kiina tukee Venäjää aseteollisuuden kehittämisessä ja alkaa myymään Venäjälle kalustoa, suorituskyky voidaan palauttaa paljon nopeammin ja laatuakin nostaa. Aikaa lännen omille toimenpiteille puolustusvalmiuden ja etenkin puolustusteollisuuden kehittämisessä on siten vain rajallisesti.

Julkaistu Logistiikkaupseerit-lehdessä 18.6.2025