Euroopan komissio julkaisi viime viikolla pitkään odotetun strategian itäisille raja-alueille. Sen tavoitteena on tehdä EU:n Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan vastaisista rajaseuduista turvallisempia, kestävämpiä ja houkuttelevampia paikkoja asua ja työskennellä.

Strategiaa ei oltaisi voitu odottaa yhtään kauempaa. Venäjän neljä vuotta sitten käynnistämä hyökkäyssota on kurittanut EU:n itäisiä rajaseutuja, ja muuttanut niiden turvallisuusympäristön pysyvästi. Epävarma investointiympäristö ja väestökato  ovat nykyään alueilla arkipäivää, ja vaikutukset ovat näkyvissä konkreettisesti myös meillä Suomessa.

Suomen yli 1300 kilometrin pituinen maaraja Venäjän kanssa on yksi koko unionin merkittävimmistä ulkorajoista. Itäinen Suomi on joutunut sopeutumaan rajaliikenteen pysähtymiseen, matkailun romahtamiseen ja investointiympäristön heikentymiseen. Työpaikat vähenevät, palvelut harvenevat ja usko tulevaan horjuu. Alue, joka kantaa harteillaan merkittävän osan koko unionin ulkorajavastuusta ja turvallisuudesta, kantaa samalla myös muutoksen raskaimmat taloudelliset seuraukset.

Turvallisuuden näkökulmasta kaava on selvä; Raja-alue joka kuihtuu, on haavoittuva. Elinvoima tarkoittaa asutusta, joka puolestaan on ehto turvallisuudelle. Tyhjiä alueita kun ei kukaan puolusta. On siis selvää, että strategia on paikallaan.

Komission julkaisema strategia ei itsessään lupaa alueille suoraa tukea, vaan antaa mahdollisuuden mobilisoida yhteensä noin 28 miljardin euron edestä julkisia ja yksityisiä investointilainoja uuden East Invest Facility- välineen kautta. Kyse ei siis ole avustuksista, vaan lainasta ja neuvontatuesta, joiden avulla hankkeista tehdään investointikelpoisia seuraavan kahden vuoden aikana.

Tämä ei kuitenkaan yksin riitä turvaamaan elinvoiman edellytyksiä. Vaikka tulevassa rahoituskehyksessä puolustus on prioriteeteissa korkealla, nykyisen budjetin varat on pitkälti kohdennettu jo muihin meneillään oleviin hankkeisiin. Siksi rahaa rajoillemme on uskallettava hakea kekseliäästi myös muista rahoitusvälineistä.

Avainasemassa alueiden elinvoimalle ovat infrastruktuurin kaksoiskäyttömahdollisuudet; Tie jota kunnostetaan kestämään raskasta sotilaskalustoa, kuljettaa sujuvammin myös tukkipuuta sahalle. Parannetut verkkoyhteydet taas tukevat kriisin keskellä turvallisuusviranomaisia, mutta auttavat rauhan aikana tuottajaa optimoimaan viljelyä tai tilojen energiatehokkuutta.

Mahdollisuudet ovat loputtomia, ja sama euro voi palvella kahta tarkoitusta. Maa- ja metsätalous sekä biotalous ovat jatkossakin Itä-Suomen elinvoiman selkäranka, kunhan niille taataan mahdollisuus kasvuun. Yhdellä harkitulla investoinnilla voidaan edistää useita tavoitteita, ja täten myös rahoitusta on helpompi saada.

Kyse on ajattelutavan muutoksesta. Turvallisuus tulee nähdä aluekehityksen perustana, ei sen kilpailijana. Ja tähän komissio strategiallaankin pyrkii; päätöksenteon siiloutumiselle ei ole nyt varaa. Pelkkä strategiapaperi ei pitkälle hyödytä, jos rahaa ei osata myös yhteisesti, ministeriöiden vastuualueet ylittävästi hakea. Pitää muistaa, että kukaan ei rahaa pyytämättä kanna Suomeen. Hyvien hankkeiden luomisessa tarvitaan kaikkia, niin ministeriöitä kuin paikallisia toimijoita, sekä julkista että yksityistä sektoria. Suomen pitäisi olla yhteistyön mallimaa, nyt on aika todistaa että näin on.

Tarvitaan valmiita hankkeita, selkeää priorisointia ja ennen kaikkea rohkeutta vaatia. Suomessa tarvitaan nyt kykyä sanoa ääneen, että Suomen itärajan vahvistaminen ei ole kansallinen erityistoive, vaan koko Euroopan strateginen yhteinen etu.