Puolustus on pidettävä kunnossa
Venäjän hyökkäyssota on muuttanut voimakkaasti Euroopan turvallisuusympäristöä. Ensimmäistä kertaa lähes kahdeksaankymmeneen vuoteen on sodan varjo langennut tässä laajuudessa Euroopan ylle, ja valtio toisensa perään kiirehtii lisäämään panostuksia maanpuolustukseen. Alkuvuodesta 2022 alkanut sota näkyi nopeasti myös Suomessa, jossa vuosikymmeniä vallinnut sotilaallisen liittoutumattomuuden linja sai tehdä tilaa Naton jäsenhakemukselle. Tämä historiallinen päätös sitoo meidät yhä tiiviimmin osaksi läntistä arvoyhteisöä ja vahvistaa turvallisuuttamme.
Suomessa maanpuolustuksen ytimessä ovat jatkossakin yleinen asevelvollisuusjärjestelmä ja korkea maanpuolustustahto. Vaikka Nato-jäsenyys tuokin meidät osaksi puolustusliiton pelotetta, olemme yhä ensisijaisesti itse vastuussa omasta puolustuksestamme ja sen kehittämisestä. Lähtökohtamme tähän on vähintäänkin hyvä. Vastoin monen muun valtion politiikkaa, emme luopuneet kylmän sodan päätyttyä asevelvollisuudesta tai ajaneet maanpuolustusta voimakkaasti alas. Vaikka ilmapiiri tuolloin heijastelikin poutasäätä, näimme jatkuvasti edessämme olevan uhan ja mahdollisuuden sen realisoitumiseen. Tästä lähtökohdasta on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa ja suomalaisen kokonaisturvallisuuden ja varautumisen toimintamallia kehitettävä. Tämä yhteistyö on ollut aina voimavaramme, tulevaisuudessa sen arvo voi olla mittaamaton.
Kaksi prosenttia BKT:sta puolustukseen
Suomen Nato-jäsenyys muuttaa tapaamme suunnitella puolustustamme; ensi kertaa emme tee sitä vain omista lähtökohdistamme. Nato-jäsenenä Suomi integroituu osaksi Naton puolustussuunnittelusykliä, jonka pohjalta liittokunta määrittää jäsenvaltioille suorituskykytavoitteet. Jo alusta asti meidän tulee harjoittaa Nato-politiikkaa, jolla varmistamme sen, että saamme äänemme kuuluviin ja kykenemme vaikuttamaan mahdollisimman paljon meitä ja turvallisuuttamme koskettaviin päätöksiin. Suomen vääjäämätön Nato-jäsenyys sitoo meidät tiiviisti osaksi länttä ja tuo meidät osaksi puolustusliiton turvatakuita. Suomen rooli Natossa muotoutuu tulevien vuosien aikana, mutta jo nyt on selvää, että olemme ennen kaikkea turvallisuuden tuottajia.
Vuonna 2006 Naton jäsenmaat sopivat tavoittelevansa kansallisesti yhteistä rajaa puolustusmäärärahoille. Tuolloin Nato-maiden johtajat sitoutuivat tavoittelemaan kuuluisaa kahden prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. Suomessa puolustukseen käytettiin viimeisen viidentoista vuoden aikana vain 1,2-1,5% bruttokansantuotteesta, mikä on aiheuttanut merkittäviä materiaalipuutteita puolustusmateriaalin määrissä eikä reservin kertausharjoituksia ole kyetty järjestämään riittäviä määriä sen osaamisen ylläpitämiseksi. Kuluneet vuodet ovat selkeästi osoittaneet tarpeen vakauttaa ja taata puolustukseen käytettävät riittävät määrärahat, sillä maanpuolustuksen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, eikä sen kehittäminen kriisin jo puhjettua käy nopeasti.
Suomi täyttää juuri nyt Naton kahden prosentin tavoitteen, kun puolustusvoimat on saanut lisäresursseja kalusto- ja ammuspuutteitten korvaamiseen. Onneksi Suomi ei ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena, niin että meillä on nyt aikaa korvata aikaisempien vuosien laiminlyöntejä. Tämä korostaa ennestään sitä, että meidän täytyy ennakoida ja rakentaa politiikkaa, jolla saamme varmistettua Puolustusvoimien riittävän resursoinnin myös tulevaisuudessa. Henkilöstö- ja raharesurssit, jotka mahdollistavat Nato-velvoitteiden hoitamisen, riittävän valmiuden ylläpidon ja materiaalin hankinnan sekä varusmiesten laadukkaan koulutuksen ja reservin riittävän osaamisen takaamisen. Puolustusvoimilla on myös tärkeä rooli muiden viranomaisten tukemisessa erilaisissa kriisitilanteissa. Kannattaa myös muistaa, että Naton vaatimus 2% bruttokansantuoteosuudesta on minimitavoite.
Nato-jäsenyys vaikuttaa merkittävästi Suomen turvallisuuspoliittiseen identiteettiin, mutta emme myöskään saa unohtaa aiemmin kehitettyä luottamuksen verkostoa. Suomi on systemaattisesti kehittänyt puolustusyhteistyötään kahden- ja monenvälisesti, ja keskeinen viiteryhmä tässä ovat olleet Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi. Pohjoismaiden välistä tiivistä yhteistyötä tarvitaan myös tulevaisuudessa, jolloin kaikki ovat myös Naton jäsenmaita. Meidän ei kannata laskea kaikkia munia yhteen koriin, vaan rakentaa kestävää yhteistyön verkostoa keskeisten kumppaneiden kanssa. Tulevaisuudessa näihin kuuluu yhä enemmän myös Iso-Britannia ja sen viitekehyksessä toimiva JEF-maiden koalitio sekä Yhdysvallat.
Korkeasta maanpuolustustahdosta on pidettävä kiinni
Vaikka Venäjän uhka onkin Suomelle keskeisin, ovat myös muut autoritaariset valtiot ympäri maailman jo vuosikymmenen nostaneet päätään ja asettuneet haastamaan kansainvälistä järjestystä. Myös kotimaassa kohtaamme ja tulemme kohtaamaan maanpuolustukseen kohdistuvia haasteita. Yksi tällainen on asevelvollisuusjärjestelmään kohdistuva paine, joka johtuu vähenevästä väestöstä. Vahva maanpuolustus edellyttää osaavaa ja kattavaa reserviä, joka voidaan mahdollistaa vain tarkastelemalla ennakkoluulottomasti asevelvollisuusjärjestelmää ja sen mahdollisuutta tuottaa tämä osaava reservi myös tulevaisuudessa. Tätä työtä on edistänyt parlamentaarinen asevelvollisuuskomitea, jonka huomioita on nyt syytä tarkastella ja pohtia tulevaisuuden tarpeitamme uudessa valossa.
Myös korkeasta maanpuolustustahdosta on tärkeää pitää kiinni. Vuosi toisensa jälkeen suomalaiset ovat kärjessä kysyttäessä valmiutta puolustaa maataan, mikäli sitä vastaan hyökättäisiin. Tämä luku kertoo meistä kansakuntana paljon, mutta emme saa ottaa sitä itsestäänselvyytenä, sillä Suomen pitää olla yhteiskunta, joka on kansalaisille puolustamisen arvoinen. Yhtä lailla on myös tärkeää muistaa, että vahva maanpuolustus ei tarkoita vain sotilaallista maanpuolustusta. Ukrainan sota on näyttänyt meille, että Venäjän tapa sotia vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Kaikki yhteiskunnan voimavarat pitää kyetä suuntamaan sekä sotilaalliseen maanpuolustukseen että siviilipuolustukseen. Tähän on varauduttava kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti jo rauhan aikana kiinteässä yhteistoiminnassa eri valtion viranomaisten, kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken.
Kansallinen turvallisuus on nyt jokaisen eurooppalaisen valtion prioriteettilistan kärjessä. Jotta voimme varmistaa turvallisuutemme muuttuvan turvallisuusympäristön pyörteissä myös tulevaisuudessa, tarvitsemme puolustukseen kohdentuvia kestäviä ja pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotka takaavat sen, että olemme valmiita kohtaamaan kaikki mahdolliset uhat.